Vuokrasopimuksen ehdot
1. ASUMISOIKEUS
Asumisoikeus TOASin asunnoissa on päätoimisesti tamperelaisissa peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskelevilla opiskelijoilla. Valmistumisen jälkeen asumisoikeus on yksi vuosi. Mikäli opinnot keskeytyvät tai opiskelun näytöt ovat riittämättömät, vuokranantajan irtisanomisaika noudattaa lakia asuinhuoneen vuokrauksesta - kuusi kuukautta yli vuoden kestäneissä vuokrasopimuksessa ja kolme kuukautta alle vuoden sopimuksissa (AHVL 52 §).
2. VUOKRA-AIKA
Vuokralainen on oikeutettu saamaan asunnon hallintaansa vuokra-ajan alkaessa, jolloin hänen vuokranmaksuvelvollisuutensa alkaa. Vuokrasuhde on voimassa toistaiseksi, jäljempänä mainituin edellytyksin, tai määräaikaisena.
3. VUOKRA
Vuokranantajan hallitus vahvistaa asuntokohteissa perittävät yksikkövuokrat (=euroa/vuokranmaksu m²/kk). Vuokralainen suorittaa yksikkövuokran perusteella lasketun vuokran. Mikäli asuntokohteessa on toteutettu huoneistokohtainen jyvitys, poikkeaa vuokravastuuala asunnon pinta-alasta. Vuokralainen suostuu tämän sopimuksen allekirjoittaessaan siihen, että jyvitys voidaan kohteessa toteuttaa tai tarkistaa vuokrasuhteen voimassaoloaikana. Jyvityksen muutoksista ilmoitetaan kuten vuokran muutoksista.
4. KÄYTTÖMAKSUT
Vuokralainen sitoutuu suorittamaan vuokran lisäksi vuokranantajan hallituksen kulloinkin perittäviksi vahvistamat asuntokohteen vuokraan kuulumattomat käyttömaksut, esimerkiksi kalusto-, sähkö-, sauna-, autopaikka- ja lämminvesimaksut.
5. VUOKRAN JA KÄYTTÖMAKSUN MUUTOKSISTA ILMOITTAMINEN
Vuokranantajan on halutessaan korottaa vuokraa ilmoitettava korotuksesta, sen perusteesta ja uudesta vuokrasta vuokralaiselle kirjallisesti. Korotettu vuokra tulee voimaan aikaisintaan kahden (2) kuukauden kuluttua ilmoituksen tekemistä lähinnä seuraavan vuokranmaksukauden alusta. Vuokrien määrittelyssä noudatetaan aravavuokranmääritysten omakustannusperiaatetta vuokranantajan yksipuolisin korotusoikeuksin sekä vuokrien tasausta. Tässä pykälässä tarkoitetun vuokranantajan ei kuitenkaan tarvitse erikseen ilmoittaa vedestä, sähköstä tai muusta asuinhuoneiston käyttöön kuuluvasta etuudesta suoritettavan korvauksen sellaisesta korotuksesta, joka perustuu kulutuksen kasvuun tai huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärän lisääntymiseen, jos etuus on vuokrasopimuksessa sovittu korvattavaksi erikseen kulutuksen tai huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärän perusteella. Kunkin maksukauden kulutuksen määrä on tällöin ilmoitettava vuokralaiselle. AHVL 3 luku 32 §.
6. MAKSUJEN MAKSAMINEN
Vuokra ja siihen liittyvät maksut maksetaan asukkaalle annetun vuokranmaksulomakkeen osoittamalle tilille viitesuorituksena kuukausittain etukäteen kunkin kuukauden 6. päivään mennessä. Mikäli vuokralainen ei maksa vuokra- ym. maksuja määrättyyn aikaan mennessä, on viivästyskorko maksamattomille erille laskettuna korkolain mukainen enimmäiskorko. Viivästyskorkona peritään kuitenkin aina vähintään kuukauden korkoa vastaava määrä kuukausittain maksettavasta vuokra- ym. maksujen määrästä. Tämän lisäksi vuokralainen on velvollinen maksamaan viivästyneen vuokran ym. maksujen perinnästä aiheutuvat perintäkulut vuokranantajan hallituksen kulloinkin erikseen vahvistaman suuruisena.
7. VAKUUSMAKSU
Vuokratessaan asunnon vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuokralaisen velvoitteiden täyttämisen vakuudeksi ja vahingon varalta vuokranantajan hallituksen vahvistaman vakuusmaksun viitesuorituksena. Vuokranantaja maksaa vakuusmaksun vuokralaiselle tämän määräämälle pankkitilille vuokrasuhteen päättyessä, mikäli vuokralainen on luovuttanut asuntonsa avaimet ja asuntonsa ja siihen liittyvät yhteiset tilat siivottuna ja normaalissa kunnossa, eikä vuokralaisella ole vuokra- ym. maksuja tai muitakaan asumiseen liittyviä velvoitteita maksamatta. Vuokranantaja voi vuokralaista enempää kuulematta käyttää vakuusmaksun saataviensa kuittaamiseen. TOAS palauttaa vakuusmaksun irtisanomisaikaa seuraavana kuukautena. TOAS ei maksa vakuusmaksulle korkoa.
8. VUOKRALAISEN VELVOLLISUUDET HUONEISTOA KÄYTETTÄESSÄ
Vuokralaisen on hoidettava huoneistoa huolellisesti. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingon. Vuokralaisen on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle huoneiston vahingoittumisesta tai puutteellisuudesta. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi suoritettava viipymättä.
9. JÄLLEENVUOKRAUS KIELLETTY
Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 72 §:n mahdollistamana TOAS kieltää vuokralaista jälleenvuokraamasta asuinhuoneistoa eteenpäin.
10. HUONEISTON TILAPÄINEN LUOVUTUS TOISELLE OPISKELIJALLE
Em. lain 18 § mahdollistaa vuokralaisen luovuttamaan huoneistonsa toisen käytettäväksi, jos vuokralainen opintojensa takia oleskelee toisella paikkakunnalla. Lupa luovutukseen on anottava TOASilta, ja se voidaan myöntää enintään kahdeksi vuodeksi. Myös luovutuksen saajan on oltava opiskelija.
11. ASUMISOIKEUDEN TARKISTUS
Vuokralainen sitoutuu erikseen ilmoitettavana ajankohtana toimittamaan vuokranantajalle vuokranantajan pyytämät asumisoikeuteen vaadittavat todistukset. Lisäksi vuokranantajalla on tarvittaessa oikeus hankkia oppilaitokselta vuokralaista koskevat opiskelutiedot. Vuokranantaja sanoo vuokrasuhteen irti, mikäli vuokralainen on valmistunut (irtisanomisaika yksi vuosi), keskeyttänyt opintonsa tai vuokralaisella ei ole riittävää näyttöä päätoimisesta opiskelusta (irtisanomisaika kolme tai kuusi kuukautta).
12. VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN
Vuokralaisen irtisanoessa sopimuksen on irtisanomisaika yksi (1) kuukausi. Irtisanomisaika lasketaan irtisanomiskuukauden viimeisestä päivästä eteenpäin. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti ja todisteellisesti - kätevimmin se käy sähköisesti irtisanomislinkistä. Kun avio-/avopuolisot asuvat yhteisenä kotina käytettävässä asuinhuoneistossa, ei puoliso saa irtisanoa sopimusta ilman toisen puolison suostumusta.
Vuokranantajan irtisanoessa vuokrasopimuksen on irtisanomisaika kolme (3) kuukautta. Jos asuinhuoneiston vuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden (1) vuoden, on irtisanomisaika kuusi (6) kuukautta.
13. ASUNTOJEN LÄHTÖTARKASTUS
TOAS tarkastaa kaikkien poismuuttavien asunnot. Isännöitsijät tekevät asunnontarkastuksia irtisanomiskuukauden (poismuuttoa edeltävä kuukausi) 15.-31. päivien välisenä aikana työpäivisin kello 9.00-15.00 välisenä aikana. Asunnontarkastuksesta ei anneta ennakkoilmoitusta poismuuttavalle asukkaalle. Mikäli et halua, että asuntoa tarkastetaan poissaollessasi, tee siitä ilmoitus kohteesi isännöitsijälle.
14. SOLUHUONEIDEN VAIHTAMINEN
Soluhuoneiden vaihtaminen ilman vuokranantajan lupaa on kielletty. Luvatta vaihtamisesta TOAS perii asukkaalta erikseen määritellyn maksun.
15. ERITYISTÄ
Vuokrasuhteessa noudatetaan tämän sopimuksen lisäksi lakia asuinhuoneiston vuokrauksesta (AHVL 31.3.1995). Vuokralaisen on hoidettava asuntoaan huolellisesti ja noudatettava vuokranantajan antamia ohjeita ja järjestyssääntöjä. Tarvittaessa vuokranantajalla on oikeus siivouttaa tai muuten panna kuntoon asunto vuokralaisen kustannuksella. Vuokralainen ei saa käyttää kiinteistössä ilman vuokranantajan lupaa muita laitteita tai koneita kuin tavanomaisia kodinkoneita. Asuinhuoneiston yhteistilojen kalusteiden ja laitteiden kunnosta ovat huoneiston asukkaat yhteisvastuussa.
1.4.2004 alkaneissa vuokrasopimuksissa tupakointi on kielletty kaikissa TOASin kohteissa sekä asunnoissa että yhteistiloissa (porraskäytävät, hissit, kellari- ja kerhotilat, sauna- ja pesulatilat). Tätä vanhemmissa vuokrasopimuksissa tupakointi on kielletty soluasunnoissa ja yhteistiloissa (porraskäytävät, hissit, kellari- ja kerhotilat, sauna- ja pesulatilat). Lemmikkieläinten pitäminen soluasunnoissa on kielletty. Lemmikkieläinten tuonti soluasuntoihin ja yhteiskeittiöllisiin huoneisiin ei ole sallittua! Vuokrasopimuksessa mainitsemattomien henkilöiden majoittaminen asunnossa on kielletty.
16. VUOKRASOPIMUKSEN PURKAMINEN
Vuokranantajan tai vuokralaisen, joka haluaa käyttää laissa säädettyä oikeuttaan vuokrasopimuksen purkamiseen, on annettava kirjallinen purkamisilmoitus toiselle osapuolelle. Siinä on mainittava purkamisperuste ja vuokrasuhteen päättymisen ajankohta, jos vuokrasuhde halutaan päättyväksi myöhemmin kuin välittömästi purkamisilmoituksen tiedoksiannosta. Purkamisilmoitus on annettava tiedoksi haasteen tiedoksiantamisesta säädetyssä järjestyksessä tai muuten todistettavasti. Vuokranantajan purkamisperusteista on määräykset AHVL 8, 38, 40, 49 ja 61 §:ssä ja vuokralaisen purkamisperusteista AHVL 8, 16, 20, ja 62 §:ssä. Vuokranantajan on AHVL 62 §:ssä mainituissa tapauksissa annettava ennen purkamisoikeuden käyttämistä vuokralaiselle kirjallinen varoitus. Mikäli asunnon haltija / asukas antaa vuokranantajalle virheellistä tietoa opiskelustaan, vuokrasopimus puretaan välittömästi.
Huoneistossa ei ole asuntokohtaista pyykin-/astianpesukonetta. Mikäli huoneistoon on sellainen edelliseltä asukkaalta jäänyt tai asukas hankkii itse oman pesukoneen/pesukoneet, on asukas vastuussa koneiden aiheuttamista mahdollisista vesi- tai muista vahingoista. Asukkaan poistaessa astianpesukoneen on hänellä velvollisuus huolehtia tulo- ja poistoveden tulppauksesta.
TOAS suosittelee asukkaalle laajan kotivakuutuksen hankkimista asunnossa mahdollisesti tapahtuvien asukkaan vastuulla olevien vahinkojen korvaamiseksi.
17. AVAIN
Vuokralaiselle luovutetaan vuokrasopimuksen solmimisen jälkeen avain. Kopioiden teettäminen avaimesta on kielletty. Vuokralainen vastaa hänelle luovutetusta avaimesta ja mikäli avain katoaa, vuokranantaja on oikeutettu perimään uuden avaimen toimituskuluina erikseen määritellyn avainmaksun.
18. VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTYMIS- JA MUUTTOPÄIVÄ
Vuokrasopimuksen päättymispäivä on se päivä, jona vuokrasuhde päättyy sopimuksen irtisanomisen johdosta. Muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymispäivää lähinnä seuraava arkipäivä.
|